top of page
Heli Hussi, cover2-3.png

Minusta

Olen valmistunut voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi Dialogic´n kaksivuotisesta koulutuksesta v. 2014. Koulutus on Suomen työnohjaajat ry:n hyväksymä koulutus.

Työnohjauksen tueksi olen harrastanut jatkuvaa opiskelua avoimessa yliopistossa ja erilaisilla kursseilla. Olen suorittanut mm. perusopinnot työ- organisaatiopsykologiasta ja kasvatustieteistä sekä pitkät Mindfulnessohjaaja CFM®- ja NLP Master Practitioner-koulutukset.

Monipuolinen
työkokemus työn tukena

Viimeisin tutkintoni on ylempi korkeakoulututkinto kuntoutuksen alalta, mutta olen toiminut eri tasoisissa tehtävissä fysioterapeutista johtotehtäviin terveydenhuollossa ja vanhuspalveluissa sekä toistakymmentä vuotta kuntoutusalan yrittäjänä. Mahtuupa työkokemukseeni myös muutama vuosi henkilöstö- ja talouspäällikön tehtävissä sekä johtoryhmässä konepajateollisuudessa. Yritysmaailma onkin alue, jossa koen olevan enemmän tarvetta työnohjaukselle ja esimerkiksi esimiesvalmennukselle. Antoisia ovat olleet myös vuodet kolmannella sektorilla niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla.

Work Desk
Winter Walk
Ihminen kyseessä

Kaiken kaikkiaan, olipa johdettavana hoitaja tai hitsaaja, kyseessä on aina ihminen ja tietyt ihmisyyteen liittyvät lainalaisuudet. Kaikissa työpaikoissa olen kokenut tärkeäksi työilmapiirin merkityksen ja oman roolini sen rakentamisessa.

Toimialakokemukseni

kuntoutus

terveydenhuolto

vanhuspalvelut

yrittäjyys

henkilöstöhallinto

taloushallinto

konepajateollisuus

johtoryhmätyöskentely

kolmas sektori

1-32_edited.jpg

Consenso Oy

2659113-6

Heli Hussi

Voimavarakeskeinen työnohjaaja (STOry)

Mindfulness-ohjaaja CFM® 

NLP Master Practitioner

 

heli.hussi@consenso.fi

044 713 5611

Pohjoinen Rantatie 3

25630 Särkisalo

story_logo-maare_cmyk.png

©Consenso Oy 2023, designed by Koolle Oy

bottom of page